torstai 26. huhtikuuta 2012

Yes!!! jotain on taas saatu valmiiksi

Ne mun keskeneräiset ommellukset ovat nyt valmiina. Toki sain jo uudet keskeneräiset vaivakseni, mutta luotan vahvasti, että saisin edes jotain niistä valmiiksi ompeluseurassa viikonloppuna. Kolme vaippa on leikattuina ja yksi huppumekko, ajatus haalareista ja imetyspaidasta pyörii päässä :) Ja todellisuudessa saan ehkä hädin tuskin sen yhden vaipan, kun vauva roikkuu koko ajan mussa kiinni :( Joudun (tai en nyt joudu, vaan aina se on mukana) ottamaan pikkusen, kun se on niin tissivauva vielä, toivottavasti nukkuu edes osan ajasta.

Niin ja ne valmiit jutut on sitten tässä:
Ensin se kakkoisvaippuli, ja niistä tuli todella hienot (ainakin mun mielestä) ja paksut :) 6 kerrosta kierrätettyä froteeta, eli pistin sisälle vanhat imut, jotaka ovat jo niin repäleisiä reunoista, etten kestä niitä kattoa. Ensimmäistä ommeltaessa rikoin kolme kertaa neulaa, kun ompelin keskeltä, toisessa jo opin virheestä ja vedin koko sauman käsin ohjain pyörää vetäen. Vähän oli muuten ranne pipi.



Sitten pojille housut vanhoista äitiyshousuista. Perin ne aikanaan ystävältäni, ja käytin molempia poikia odottaessani, niin haaroista näki jo kankaan läpi. Muuten olivat ihan kelpohousut ja ihanat pehmeät.



Ja kummitytön lahja. Sellainen "kortti" ja kevätpipo. Kortissa nalle on samasta äitiyshousukankaasta, eli hänen äitinsä housuista (häntäkin odotettiin niissä).
Lisään tarkemmat tiedot kun löydän muistinpanot :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kiitos palautteestasi